Kirjastohaamuja ja joulunäytelmiä Kiihtelysvaarassa

Sanarattaan syyskausi huipentui leirien osalta viime viikonloppuna Kiihtelysvaarassa järjestettyyn joululeiriin.

Lapset kehittivät Larissa Potkosen ohjauksessa juhlaan näytellyn joulutarinan.

Lapset kehittivät Larissa Potkosen ohjauksessa juhlaan näytellyn joulutarinan.

Kiihtelysvaaran kirjastolla kuhisi perjantai-iltana, kun yksitoista 6–12-vuotiasta lasta saapui joululeiriä viettämään. Tutustumisen jälkeen iloinen puheensorina, sanataidetehtävät ja leikit siivittivät yli yön kestänyttä leiriä alusta loppuun. Leirillä touhuttiin kaikenlaista jouluista aina joulunäytelmien ja -tarinoiden keksimisestä torttujen ja piparien leivontaan sanataideopettajien Riikka Linjaman,
Larissa Potkosen ja Lauri Kortelaisen ohjaamina.

Lauri Kortelainen ohjasi leiriläisiä joulujuhlasketsin teossa.

Lauri Kortelainen ohjasi leiriläisiä jouluohjelmapajassa joulujuhlasketsin teossa.

Leirin kohokohta oli lasten mielestä leipominen ja piparien koristelu. Kirjaston hyllyjen väliin rakennetuissa majoissa nukkuminen niin ikään oli monen mielestä mukavaa.

– Kivointa oli kirjojen välissä eläminen, yksi leiriläisistä pohti.

Lisäksi lapset intoilivat kirjastolla esiintyneestä haamusta, jota aikuiset tosin eivät nähneet eivätkä kuulleet. Lasten mukaan sellainen kuitenkin kirjastolla oli varmasti hiiviskellyt osoitellen taskulampulla kattoon ja rämäytellen hyllyistä kirjoja alas. Vaan löytyipä lapsilta kehitysideoitakin tulevia leirejä ajatellen: lapset esimerkiksi toivoivat, että yöllä saisi valvoa niin pitkään kuin itse haluaa.

IMG_6019

Kaikesta päätellen Kiihtelysvaarassa järjestettiin kaikin puolin onnistunut leiri:

– Kaikki oli kivaa, yksi leiriläisistä summasi.

Leirin järjesti Sanaratas ry yhteistyössä Joensuun seutukirjaston kanssa Kiihtelysvaaran kulttuurirahaston rahoituksella.

0
Would love your thoughts, please comment.x
()
x