Lasten oikeuksien viikko

Juhlimme Lasten oikeuksien viikkoa monenlaisella tekemisellä ja puuhailulla viime viikon ajan.

Tiistaina 16. marraskuuta Joensuun perheetalolla lasten oikeuksia juhlittiin monenlaisen tekemisen ja yhdistyksen voimin. Sadutusnurkkauksessamme kävi lapsia vanhempineen tekemässä tarinoita ja runoja, joihin inspiraatiota haettiin lähistöllä olevista satukirjoista, sekä omista lempi-ihmisistä ja puuhista.

Perjantaina ja lauantaina esiinnyimme Joensuun kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä. Värivarjoteatteri esitys Laiska-Jaakosta sai lapset kuin aikuisetkin hämmästelemään miten Jaakko päätyi kerta toisensa jälkeen aina vain hupsumpiin ja hupsumpiin tilanteisiin.

Lauantain esitysten aikaan Joensuun Yhteiskoulun Lukion tiloissa pidettiin Kato Mua -perhetapahtuma, jossa pisteellämme oli mahdollista piirtää, sekä kirjoittaa runoja ja voimalauseita. Voimalauseiden ideana oli kirjoittaa jotain mitä haluaisit muiden sanovan sinulle, ja monenlaista positiivista sanomaa puhekupliin päivän mittaan ilmestyi.

Pitkän pöytärivin mittainen piirrustuspiste oli monen kävijän suosiossa. Paperille ilmestyi leikkiviä perheitä, sekä rosvoja ja sarjakuvahahmoja.

Kiitos kaikille pajoissa käyneille ja esityksissä olleille!

0
Would love your thoughts, please comment.x
()
x