|
Sanarattaalle kulttuuripalkinto |
|
04.12.2006 00:00 |
|
Joensuun kaupungin vuoden 2006 kulttuuripalkinto myönnettiin 29.11. Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukri ry:n Sanaratas-hankkeelle. Aikaisemmin taidepalkintona tunnettu kulttuuripalkinto myönnetään vuosittain merkittävästä kulttuurityöstä.  Palkitun Sanaratas-hankkeen ansioituneet sanataideohjaajat Outi Juurikainen, Pia Paananen ja Vilja Itkonen sekä Ukri ry:n puheenjohtaja Kari Tahvanainen. (Kuvaaja: Risto Eronen)
|
|
Tarinaralli Kiihtelysvaarassa |
|
01.12.2006 00:00 |
 Pia Paananen loi Tarinarallissa erilaisen päiväkotipäivän Kiihtelysvaaran lapsille. |
|
Tarinaralli-kiertue etenee |
|
02.11.2006 00:00 |
|
 Enon jälkeen vuorossa oli Pyhäselkä, jossa hankevastaava Outi Juurikainen ja hanketiedottaja Pia Paananen kohtasivat lorujen, satujen, tarinoiden, fantasiahahmojen ja laulunsanojen merkeissä noin 130 lasta ja nuorta Reijolan kirjastossa ja Hammaslahden lukiossa ja yläkoulussa. Iltapäivän Sanataide tutuksi -tilaisuuden ja Vinkit kiertoon -koulutuksen aikana etsittiin lukemis- ja kirjoitusharrastusta tukevia yhteistyömuotoja Pyhäselän kunnan, kirjaston ja koulujen edustajien ja alueen muiden lastenkulttuuritoimijoiden kanssa. |
|
Maakunnallinen sanataideleiri Lehmossa 2.-3.12. |
|
07.10.2006 00:00 |
|
Syksyllä 2006 maakunnallinen sanataideleiri kokoaa 2.-3.12. maakunnan 8-12-vuotiaat sanataidelapset yhteiselle leirille Lehmon Monarille (Kylmäojantie 49). Leirin teemana on Kertomukset ja tarinat; kertominen ja tarinointi.Leiri alkaa lauantaina 2.12. klo 9.30. Leirin ohjelmassa on tuttuun tapaan tutustumista, kaksi työpajaa ja vapaa-aikaa yhteisen ohjelman parissa sekä ulkoilua. Leirillä ovat mukana aikaisemmilta leireiltä tutut sanataideopettajat ja muutama ihan uusikin osaava opettaja. Leirimme huipentuu tällä kerralla maakunnalliseen Tarinatähti-kilpailuun. Kilpailu pidetään leiripaikalla 3.12. klo. 13.00. Jos leiriläiset osallistuvat Tarinatähtikilpailuun, niin heillä on mahdollisuus tutustua kilpailutilaan ja harjoitella esiintymistään leirin aikana. Leiri loppuu Tarinatähtikilpailun ratkettua noin. 15.00. Leirille ilmoittaudutaan Pia Paanaselle (
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
tai 050 5393 425) 24.11 mennessä. Kerro ilmoittautumisen yhteydessä mahdollisista ruoka-aineallergioista. Mukaan saa ottaa pientä naposteltavaa.Tänä vuonna sanataideleirimme on osa LEADER-rahoitettua Sanaratas-hanketta. Myös Kontiolahden kunta tukee leiriämme. Leiri on ilmainen leiriläisille. Leiriläiset on vakuutettu leirin ajaksi Ukrin Sanaratas-hankkeen puolesta. |
|
Ullasta SM-kirjavinkkari! |
|
06.10.2006 00:00 |
|
Pohjoiskarjalaiselle sanataideväelle tuttu ja rakas kirjavinkkari Ulla Pötsönen kirjavinkkasi itselleen Vammalassa suomenmestaruuden. Onnittelemme Ullaa! 
|
|
27.09.2006 00:00 |
Tarinatähti 2006 valitaan 3.12. klo. 13.00 Lehmon Monarilla (Kylmäojantie 49) TARINATÄHTIKILPAILUN SÄÄNNÖT 1. Maakunnallinen Tarinatähti -tarinankerrontakilpailu on tarkoitettu peruskoulun 1-6 luokkien oppilaille (6-13-vuotiaille). Kilpailun vastuullisena järjestäjänä on vuonna 2006 Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin Sanaratas-hanke. 2. Kilpailun tarkoituksena on kannustaa lapsia kirjoittamisharrastuksen, tarinankerronnan ja kirjallisuuden pariin ja oman luovuutensa kehittämiseen. 3. Kilpailuun voi osallistua myös lapsiryhmä yhtenäiseksi kokonaisuudeksi katsottavalla tarinalla. KILPAILUAIKA 4. Kilpailuun ilmoittaudutaan osoitteeseen Pia Paananen, Vuonoksentie 30, 83500 Outokumpu tai
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
. Kerro ilmoittautuessasi tarinankertojan nimi, ikä, osoite ja huoltajan yhteystiedot. 5. Ilmoittautumisien tulee olla perillä 24.10. 2006.Kilpailu pidetään 3.11.2006 Lehmon Monarilla (Kylmäojantie 49). KILPAILUSSA KERROTTAVAT TARINAT 6. Kilpailutöiden on oltava esittäjiensä itse kirjoittamia tarinoita. Tuomaristo arvioi tekstiä ja sen kerrontatapaa. Esitystilanteessa saa olla mukana rekvisiittaa. Jokainen esiintyjä huolehtii itse rekvisiitan tuomisesta paikalle ja myös sen pois viemisestä. 7. Hyväksyttäviä kilpailutöitä ovat suorasanaiset, runomuotoiset tai draamamuotoiset tarinat. 8. Kilpailukielenä on suomi. KILPAILUTÖIDEN ARVOSTELEMINEN 9. Tarinatähtikilpailun tuomaristoon kuuluvat vuonna 2006 lastenkulttuurin ja kirjallisuuden läänintaiteilija Hanna Kirjavainen Pohjois-Karjalan taidetoimikunnasta ja elokuvaohjaaja Markku Pölönen. 10. Kilpailutarinoissa arvostetaan omaperäisyyttä, mielikuvitusta ja kertojantaitoa. Sopiva pituus tarinalle on 5-8 minuuttia. PALKINNOT 11. Tuomaristo jakaa 100 euroa kilpailijoille parhaaksi katsomallaan tavalla. 
|
|
Tarinaralli kaartaa Liperiin 16.11. |
|
18.09.2006 00:00 |
|
Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukrin Sanaratas-hankkeen Tarinaralli-viikko tulee Liperiin 16.11. Päivän aikana Liperin kirjastossa on tarjolla sanataidekasvatustietoa –ja koulutusta sekä Ukrin perinteinen kirjailijamatinea. |
|
Jatkokurssi proosan kirjoittajille 29.9.-1.10.2006 |
|
17.08.2006 00:00 |
Opi kirjoittamaan hyvää proosaa. Vahvista kirjoittajan taitojasi tai aloita uusi harrastus. Viikonlopun aikana opitaan rakentamaan kokonaisuutta, karsimaan epäolennaista ja tehostamaan kerronnan keinoja.
Kurssin opettaja Kaija Valkonen on helsinkiläinen FM ja kirjallisuustoimittaja. Hän on kirjoittanut kritiikkiä mm. Helsingin Sanomiin, kirjoittanut ja toimittanut useita teoksia sekä tehnyt kulttuuriohjelmia televisiolle. Hän on ohjannut kirjoittamista mm. Oriveden Opistossa, Kriittisessä korkeakoulussa ja Jyväskylän yliopistossa. Kurssin järjestää Ukri ry. yhteistyössä Joensuun seudun kansalaisopiston kanssa. Kurssipaikkana on Joensuun seudun kansalaisopiston luokka 41 osoitteessa Papinkatu 3. Tarkemmat kellonajat ja ilmoittautumisohjeet selviävät myöhemmin. Kurssi on tarkoitettu aikuisille. |
|
|
|
|
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>
|