Sanarattaan saamat palkinnot

Onnimanni-palkinto 2007

Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutin Onnimanni-palkinto on vuonna 2007 myönnetty pohjoiskarjalaisille sanataideopettajille Pia Paanaselle ja Outi Juurikaiselle Sanaratas-toiminnasta.

Palkintolautakunta perustelee päätöstään mm. seuraavasti:

"Pohjoiskarjalaiset sanataideopettajat ovat yksi esimerkki siitä sinnikkäästä työstä, jota lasten sanataideopetuksen hyväksi tehdään ympäri maata. Paanasen ja Juurikaisen sanataideopetuksen suunnittelu ja toteutus on perusteellisuudessaan ja laaja-alaisuudessaan esimerkillistä. Pohjois-Karjala on alueena suuri ja koulutuspaikkakuntien välimatkat pitkiä, mutta taitavalla työllä Paananen ja Juurikainen ovat saaneet juurrutetuksi sanataideopetuksen koko alueelle."

  Palkinto jaettiin Joensuun kaupunginkirjastossa 22.10.2007.

 

Joensuun kaupungin kulttuuripalkinto 2006

Joensuun kaupunki myönsi Joensuun päivänä 29.11.2006. Ukri ry:n Sanaratas-hankkeelle kulttuuripalkinnon. Aikaisemmin taidepalkintona tunnettu kulttuuripalkinto myönnetään vuosittain merkittävästä kulttuurityöstä.

Talousneuvos A.J. Huttusen tunnustuspalkinto

Karjalaisen kulttuurin edistämmissäätiö myönsi vuonna 2005 Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukri:lle talousneuvos A.J. Huttusen tunnustuspalkinnon ansioistaan luovan kirjoittamisen ja sanataidekasvatuksen edistäjänä.

Vuoden kulttuuritekopalkinto 2005

Sanarattaan sanataidekasvattajat Vilja Itkonen, Outi Juurikainen ja Pia Paananen saivat Pohjois-Karjalan taidetoimikunnan Vuoden kulttuuriteko 2005 -tunnustuspalkinnon lasten sanataiteen edistämisestä Pohjois-Karjalassa 1.12.2005.
Palkinnon perusteluissa todettiin mm:


"Työryhmän jäsenet ovat omien näkemystensä ja ideoittensa pohjalta toteuttaneet sanataiteen opetustyötä Pohjois-Karjalassa ja saaneet toiminnan täällä uuteen nousuun. Kiitosta ansaitsee heidän pitkäjänteinen ja tulevaisuuteen suuntautuva toimintansa ja määrätietoinen otteensa niin suunnittelussa, tiedotuksessa kuin varainhankinnassakin. Sanataideryhmä on tehnyt intohimoista ja järkiperäistä työtä, joka on edistänyt lastenkulttuuria koko Pohjois-Karjalan alueella."