Hyväntuulen ihmisarvopäivässä viihdyttiin ja vastattiin kysymyksiin
”Tervetuloa! Kengät voi jä-”. Tämän pitemmälle ei Perheentalolla vieraita vastaanottanut yleensä ehtinyt, sillä iso osa tulijoista oli selvästikin perillä talon tavoista. Kengät ja haalarit lensivät vauhdikkaasti pois päältä ja pienet vieraat pinkaisivat kohti leikkihuonetta.
Maakunnallista ihmisarvopäivän tapahtumaa vietettiin lauantaina 6. huhtikuuta Joensuun Perheentalolla ja sen pihapiirissä. Tekemistä, tietoa ja kokemista oli tarjolla kaiken ikäisille, aina verenpaineen ja puristusvoiman mittauksesta perheen digisääntöjen kartoittamiseen, aurinkonallen varustamiseen, sokerivisaan, ekoaseammuntaan ja pihapeleihin. Myös kirjastoauto oli parkkeerannut Taitokorttelin pihaan tapahtuman ajaksi. Sääennusteiden horisontissa uhkaava takatalvi malttoi vielä pysytellä loitolla ja sää oli keväisen leppoisa ja lämmin.
Sanarattaan aurinkoisessa huoneessa kirjoitettiin jatkosatua, laadittiin perheen viikonpäivärunoa ja taiteiltiin käsiä ja jalkoja. Tie sanataiteen pariin kävi useimmilla leikkihuoneen kautta, jonne käytiin karistamassa enimmät ujostelut.
Tapahtuman teemana oli Perheen tarina, ja kävijöiltä kysyttiin, millaista perheen on elää Pohjois-Karjalassa? Vastauksia lapsiperheen arjesta, toiveista, vaikuttamismahdollisuuksista ja tuen saamisesta saatiin tällä kertaa mukavasti ja kooste kyselystä toimitetaan alueen kansanedustajille ja muille päättäjille.
Tapahtuman järjesti maakunnallinen ihmisarvotyöryhmä (Joensuun ev-lut. seurakuntayhtymä, P-KTT ry, Pokali ry, Kotikartanoyhdistys ry), Sanaratas ry, Vaarakirjastot, Joensuun 4H-yhdistys, P-K:n Kansanterveyden keskus, Pelituki ry, P-K:n Syöpäyhdistys ry ja P-K:n Sydänpiiri.
Katso lisää kuvia Facebook-sivuiltamme:
https://www.facebook.com/sanaratas