Mikä sanataide

Mikä sanataide, miettii Matti?

Matti M. on kuullut kuvataiteesta, musiikista, sirkuksesta, tanssista ja käsityöstä. Hän osaa selvittää, mitä näihin taiteisiin sisältyy ja mitä niillä tarkoitetaan. Eräänä päivänä hän tapaa sanataideopettajan. Matti kysyy:
– Anteeksi, kuinka? Mikä opettaja? Sanataide? En ole kuullut. Mitä sanataide on?

Matti on lukenut, kuullut tarinoita, runoja ja satuja. Hän on körötellyt papan sylissä ja kirjoittanut kirjeitä, blogia, päivityksiä, tekstareita ja selvityksiä. Hän on alati sanojen ympäröimänä, sanataiteen yleisönä ja tekijänä. Hän työskentelee sanojen kanssa, kirjoittaa ja puhuu, kuvittaa ja kuvittelee.

– Sanataide on itseilmaisua ja toisen ilmaisun ymmärtämistä. Sanoilla luodaan uusia maailmoja, todellisen kaltaisia tai mahdollisia, tulevia tai menneitä, epätodellisia tai valheellisia. Tavoitteena on vaikuttaa, koskettaa, puhutella, näyttää tai osoittaa, sanataideopettaja aloittaa ja jatkaa: – Sanataide on häiritsevän ja miellyttävän määrittelemätöntä ja samalla ylimääriteltyä. Se on iloa, leikkiä, inspiraatiota, luovuutta, ajattelutaitoja, peliä, kokeiluja ja eläytymiskykyä sanoilla. Se on sanavaraston, kuvitelmien, kielen, tunnelmien ja taiteiden rikkautta. Sanataidetta on kaikkialla ja se on tarkoitettu kaikille. Se on yhteistä omaisuutta.

– Kirjailijat taitavat olla sanataiteilijoita. Kirjailijaksi on synnyttävä tai sitten on elettävä kirjailijan elämä, niin olen kuullut, miettii Matti.
– Tai sitten on vain kirjoitettava. Kun kutoo sanahelminauhoja tuhansia tunteja vuodessa, siinä harjaantuu. Oppiminen on sanalle ryhtymistä. Työ tekijäänsä neuvoo.

– Voiko kirjoittamista opettaa? Matti kysyy.
– Sanataideopettaja voi kertoa, mitä on tehty ennen. Mitä tarkoittaa jambinen runo? Millaisia huumorin lajeja voi olla? Mikä on tarinan kaari? Millainen on pitkän proosan rakenne? Miten kirjoitetaan lehteen, blogiin, lastenkirjaan, näytelmään? Lisäksi hän ohjaa aloittamaan ja kokeilemaan ja keskustelemaan omista teksteistä. Sanataiteilija valitsee omat sanansa. Annetaan sanojen tulla. Kaikki on oikein. Ei tarvita pyyhekumia. Minä osaan, sinä osaat, hänkin osaa. Osaamme, osaatte ja he osaavat.

– Minusta ei ehkä tule kirjailijaa, mutta olisi mahtavaa, jos olisi helppoa kertoa tai kirjoittaa, mitä ajattelee tai tuntee tai tarkoittaa, Matti tuumaa.
– Sanataide voi auttaa tiedostamaan omat kyvyt ja tuntemaan ja ilmaisemaan itseäni luovasti. Samalla ihmisten lähestyminen ja toisten ymmärtäminen on helpompaa. Voi oppia sanomaan sillä tavalla, että se jää mieleen.

– Harjoittelu helpottaisi tyhjän ruudun kammoa, kuten myös ajatus eri tavoista aloittaa tai kirjoittaa eri tekstilajein tai tyylein. Kohteliaisuuksiakaan ei tunnu olevan riittävästi, miettii Matti.
– Sanataiteessa on jokaisella omat tarinat, meitä sivunneiden ihmisten kertomukset ja kuvitteellisten tarinoiden hahmot, joihin tutustumme niitä luomalla. Sanataide voi olla elinikäinen harrastus.

– Mitä vauvat muka osaavat tehdä ennen sanoja? Matti yrittää.
– Vauvojen kanssa opetellaan kielen rytmejä liikkeen, rytmin, leikin ja toiston avulla. Parhaimmillaan loruleikeistä ja yhdessä opetelluista runoista tulee vanhemman ja vauvan viestintää ja hauskanpitoa. Se voi helpottaa hankalia siirtymiä, pukemista, autossa olemista tai vaikkapa lohduttamista piikin jälkeen. Toki runolle ryhtyminen voi edistää kielen oppimista ja lukemaan oppimista ja kuullun ymmärtämistä, mutta pidän vanhemman ja vauvan viihtymistä toistensa kanssa tärkeimpänä.

– Kannattaakohan minun alkaa harrastaa, kun on jo nuo kehittymisen vuodet takanapäin, Matti tuskailee.
– Suosittelen kokeilemaan. Sanataide kehittää jokaisen harrastajan elämähallintaa, parantaa ihmissuhdetaitoja ja lisää lystiä ja elämän nautintoja.

Riikka Linjama