Miten kiusaaminen lopetetaan?

”Minä rikoin sääntöjä ja ratkaisin ongelmani väkivallalla. Konstini olivat toimivia – ei siksi että kuristin kiusaajani henkihieveriin, vaan siksi, että vaikka iskin takaisin ja nujersin kiusaajani, en kuitenkaan kerännyt voiton hedelmiä. En halunnut kiivetä siinä sosiaalisessa hierarkiassa, jonka mukaan koulukaverini mittasivat omaa ihmisarvoaan.” (Vuorela 2012, 64.)

Vuorela sai tempauksellaan kiusaamisen loppumaan. Hän kehitti itselleen periaatteen, älä kiipeä, älä alistu ja älä kerjää ystäviä. Periaate on toiminut hyvin tähän saakka, joskin sillä ei kirjoittajankaan mukaan voisi onnistua uraputkityössä tai hyvin hierarkkisessa työssä. Huonona puolena hän pitää työyhteisön juhlien ja yhteistilaisuuksien kiusallisuutta. Kiusaamisella on siis edelleen tällainen vaikutus hänen elämäänsä.

Keskustelupalstoillakin peräänkuulutetaan kunnon selkäsaunaa tai turpaan lyömistä, massiivisia seurauksia kiusaajalle. Kiusatun on alisteisen valta-asetelman vuoksi hankala käydä vastustamaan kiusaajaa. Kiusatun vallan vahvistamiseksi nettikeskusteluissa ehdotetaan karaten, budon, jujutsun, judon, taekwondon, taidon tai kungfutan opiskelua ja käyttöön ottamista. Kiusaamisen lopettamisen tai ehkäisemisen keinoina esitettiin koko luokan retket tai leirit tai muu luokkahenkeä parantava ja oppilaita lähentävä ryhmäytys.

Salmivallin (2003, 54) tutkimusten mukaan hyvä luokkahenki ei määrittele kiusaamista tai sen poissaoloa. Parempiin tuloksiin päästiin käsittelemällä kiusaamista keskustellen, eläytymisharjoituksin ja luomalla uudet säännöt koko ryhmän kanssa. Kun oppilaat selvittävät itselleen, mitä kiusaaminen on, tarkkailevat omaa toimintaa ja sitoutuvat uudenlaiseen toimintaan, on ryhmällä hyvät mahdollisuudet onnistua pysymään kiusaamisen ulkopuolella.

Mervi Juusola (2015) esittelee kirjassaan Minä en suostu kiusattavaksi! Jämäkkyystaitoja. Kiusaamisen tunnistamisen lisäksi näihin taitoihin kuuluu virheiden tekemisen uskaltaminen, hyvän ystävyyden piirteiden ymmärtäminen, omien vahvuuksien ja supervoimien löytäminen, tunteiden tunnistaminen, omien rajojen puolustaminen, ongelmien ratkaiseminen sekä sekä keskusteleminen ja ryhmässä toimiminen. Kun jokaista luokassa arvostetaan omista lähtökohdistaan ja hyväksytään persoonien erilaisuus, on luokka paljon valmiimpi käsitelemään mahdollisia ongelmia ja sanoittamaan omaa kokemusta ja tunteita. Liitopoika-romaanissa (Puikkonen 2019, 128) Aku on oppinut jämäkkyystaitoja keppihevosharrastuksessaan:

”– Aku toi hevosenpaskaa kouluun, Hepe Oikarinen tiedotti ylätasanteelta Mäyrälle.

– Hygieniatarkastus, hygieniatarkastus, Mäyrä kuulutti nenästään kiinni pitäen. – Katsotaan, mitä siellä repussa on.

    Se ei vain ollut mahdollista. Kiskaisin ilmaa keuhkoihini. Mäyrä ei todellakaan saanut koskea reppuuni. Eikä Tykkiin [keppihevonen]. Minun piti puolustaa Tykkiä ihan yhtä lailla kun sen minua.

    Katsoin ymärilleni. Jäljellä ei ollut montakaan porrasaskelmaa. Taaksepäinkään en voinut sännätä. Arvioin porraskaiteen korkeutta. Kannattaisi ponnistaa alaviistoon. Yritin muistaa pudotusta kaiteen takana. Se ei ollut kohtuuton, luultavasti selviäisin siitä ilman pahoja murtumia. Liitopojalta [keppihevonen] hyppy ei onnistuisi, mutta Tykki olikin tykki. Tunsin kuinka sen voima heräsi ja kuinka se jännittyi. Oli pakko hypätä, lennä poika, käskin, ja annoin Tykin mennä sujuvasti yli kaiteen.

    Jysähdys kivilattiaan sattui nilkkoihin ja polviin, ja lattialle kertyneet hiekansirut repäisivät rikki kämmenen ihon, mutta onnistuin pääsemään saman tien jaloilleni. Kävelin eteenpäin ja ohitin portaiden juurella hämmästyneenä seisovan mäyrän. Tunsin kuinka olin lainannut Tykin silmät ja sen käynnin tahdin ja ryhdin. Ehkä sitä ei kukaan muu huomannut. Mutta jostain syystä Mäyrä ei lähtenyt perään.”