Prinsessat ja hirviöt -sanataideleiri
Järjestimme 29.5. Heinävaaran koululla Prinsessat ja hirviöt -sanataideleirin. Upeaan puiseen koulurakennukseen saapui kahdeksan innokasta leiriläistä ja kaikki tuntuivat olevan heti kuin kotonaan, olihan tilat useimmille jo entuudestaan tuttuja.

Leiriläisiä Heinävaaran koulun aulassa.
Päivä alkoi tutustumisleikillä. Asetuimme piiriin ja jokainen sai keksiä itselleen jonkin yksinkertaisen liikkeen samalla, kun kertoi oman nimensä. Muut toistivat yhdessä esittäytyjän nimen ja liikkeen. Näin kävimme läpi kaikki osallistujat aloittaen aina alusta, kunnes jokainen oli saanut kertoa nimensä. Tutustumisleikki toimi siis samalla kevyenä aamujumppana.

Sanataideopettajat Minna ja Mari sekä leiriohjaaja Jukka johdattelevat osallistujat tutustumisleikkiin.
Seuraavaksi siirryttiin päivän varsinaiseen teemaan. Tutstuimme sadun avulla tunnettuihin prinsessoihin, kuten esimerkiksi Ruususeen ja Tähkäpäähän. Kirjassa oli jokaisella aukeamalla lyhyt kuvaus ja piirros vihjeenä, josta prinsessan saattoi arvata. Leiriläiset olivat hyvin perillä vanhoistakin tarinoista.
Leiriläiset pääsivät keksimään omia prinsessoja ja hirviöitä, myös yksi prinssi mahtui sekaan. Jokainen sai piirtää hahmonsa isolle paperille ja piirroksen ympärille sijoitettiin hahmoa kuvaavia lauseita.

Nellan (7) prinsessa.
Prinsessan luominen oli Nellasta kivaa puuhaa. Hauskinta oli kasvojen, hiusten ja kruunun suunnittelu. Nella kertoo piirtävänsä myös kotona paljon. Mieluisin aihe on koirat.

Hugon (7) prinssi.
Leirin ainoasta prinssistä vastasi Hugo. Hugo kertoi, että parasta leirillä oli ulkoleikit ja kavereiden kanssa yhdessä tekeminen. Hugo piirtelee kotona ”kaikenlaisia tyyppejä”.
Toiminnan lomassa on hyvä pysähtyä hetkeksi syömään, jotta energiaa riittäisi koko päiväksi. Ruuaksi oli pinaatti- ja porkkanalettuja sekä perunamuusia. Tarjolla oli myös runsaasti erilaisia tuorepaloja. Leiriläiset malttoivat syödä rauhassa ja ruokailu sujui mallikkaasti.
Ruuan päälle leiriläiset pääsivät pienelle happihyppelylle. Pihalla osallistujat leikkivät prinsessat ja hirviöt -hippaa. Lähimaastossa mielikuvitus pääsi valloilleen ja lapset löysivät ihka oikean hirviön linnan.

Leiriläiset ulkoleikkien parissa.

Hirviön linna.
Ulkoilun jälkeen oli vuorossa sormiväreillä maalausta. Kaikki istuivat yhdessä pöydän ääreen, ja loihtivat toinen toistaan hienompia töitä.
Viimeisessä tehtävässä osallistujat jakaantuivat kahteen ryhmään keksimään oman prinsessat ja hirviöt -tarinan. Kumpikin ryhmä esitti tarinansa toisille näyttämöllä.

Junni, Sanni, Siiri ja Helmi esittämässä tarinaansa Ikuiset ystävät.
Ikuiset ystävät kertoo Maija-prinsessasta, Silmälasi-Pasista, Vaavista, Haukusta, prinsessa Miinasta sekä prinsessa Iinasta. He asuivat Heinävaaran koulun kuutosluokassa.
Simälasi-Pasin ehdotuksesta koko joukko päätti lähteä pizzalle Joensuuhun. Pasi löysi sieltä uuden ihastuksen, Miniporkkanan. He kävivät myös irtokarkkikaupassa, josta ostettiin lakritsia, suklaata, toffeeta ja mansikkaa. Lisäksi oli ostettava koiranruokaa ja vauvanruokaa.
Tämän jälkeen ystävykset päättivät mennä uimaan Hietsuun ja he uivatkin koko yön.

Fiian, Nellan, Hugon ja Joonaksen tarina Kari-hirviöstä.
Kari-hirviö asui vuoren päällä ja oli tuhma hirviö. Kari tykkäsi lentää alituiseen vuoren yli. Vuoren takana luolassa asui Piri-prinsessa, joka inhosi Karia yli kaiken, koska hirviö oli niin tuhma.
Eräänä päivänä lentäessään Kari-hirviö näki Piri-prinsessan luolassaan ja syöksi tulta tämän mekkoon. Prinsessa heitti vettä hirviön suuhun ja lasson sen häntään. Tapahtui taika ja Kari-hirviö muuttui kiltiksi.
Prinsessa ja hirviö ystävystyivät.
Leirin lopuksi oli vielä tarjolla välipalaksi hedelmiä ja jugurttia. Lapset olivat innoissaan päivän tapahtumista ja toiminta oli selvästi ollut mieluisaa. He kyselivätkin jo milloin seuraava leiri järjestetään. Palaute jätti myös leirin ohjaajille ja opettajille hyvän mielen.