Joulutouhuja ja majoja Karsikossa

Viime viikonloppuna 1.–2. joulukuuta Joensuussa Karsikon kirjastossa vietettiin 4–7-vuotiaiden joululeiriä.

Karsikko_korttien tekoa

Joululeiriläiset Karsikon kirjastolla

saivat omia joulurunoja keksiskellä.

Niitä paperille kirjasivat

vikkeläsormiset sanataideopettajat.

Karsikko_maja

Kun päivä alkoi kääntyä iltaan

ryhtyivät lapset nukkumasopen valintaan.

He itselleen yöksi majan suunnittelivat

ja iltasatua majoissa kuuntelivat.

Karsikko_joulukortit

Kun valkeni lauantai-aamu

ei ketään ollut vienyt haamu.

Aamulla sanataideopettajat ohjailivat,

kun lapset joulukortteja taiteilivat.

Lahjoitti kukin kortin yksinäisille ikäihmisille,

sillä kortittomuutta ei soisi heille.

Karsikko_piparien koristelu

Ja riemun määrää voi,

kun lapset leipoi

torttutaikinasta enkeleitä tai hot dogeja,

pipareihin pilkkuja ja hymynaamoja.

Karsikko_torttujen teko

Kun pimeäpiilosta leikittiin

yksi vuorollaan etsijäksi valittiin.

Oli piiloja monia,

jotkut vähän vaikeita.

Onneksi kaikki piilosilla olijat löytyivät,

jos ei muuten, niin äänimerkein tööttäilivät.

Karsikko_joulujuhla

”Lisää lökiä”, kaikui pyyntö vieno,

kun lopuksi alkoi joulujuhla hieno.

Lasten silmät loistivat,

kun suuhun tortut ja piparit katosivat.

Leiri järjestettiin yhteistyössä Joensuun seutukirjaston kanssa Joensuun kaupungin kulttuuriavustuksella.

0
Would love your thoughts, please comment.x
()
x