Sanaratas sai valtakunnallisen Lapsenpäivä-palkinnon

Sanarattaalle ojennettiin tänään Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän Lapsenpäivä-palkinto taideharrastuksen ja taidekasvatuksen hyväksi tehdystä työstä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää vuosittain ehdotuksia palkinnon saajiksi alueellisilta taidetoimikunnilta. Lapsenpäivä-palkintoa on jaettu vuodesta 2000 lähtien.
Tänä vuonna palkinnon sai Sanarattaan lisäksi espoolainen Tapiolan kuoro. Palkinnon arvo on noin 8 500 euroa ja se luovutettiin Sanarattaan toiminnanjohtaja Riikka Linjamalle perjantaina 17. marraskuuta Helsingissä.

26704463789_ff6838a7e8_m

Opetus- ja kulttuuriministeriö perusteli valintaa seuraavasti:
Sanaratas ry on Pohjois-Karjalassa sanataidekasvatusta järjestävä ja kehittävä toimija. Yhdistys järjestää sanataidetyöpajoja, -näyttelyitä. -koulutuksia ja -leirejä maakunnassa sekä Joensuun seudunkansalaisopiston kanssa yhteistyössä sanataiteen perusopetusta lapsille ja nuorille kouluissa ja kirjastoissa. Toiminta alkoi vuonna 2005.

Yhdistys on luonut moninaisen ja laajan yhteistyöverkoston, jonka myötä sanataide yhdistynyt muun muassa museoiden, kirjastojen, kansalaisopistojen, kirjailijayhdistysten, Pelastakaa Lapset ry:n, 4H:n, lastenkulttuurikeskus Verson, sanataidekoulu Aapelin sekä vanhusten ja kehitysvammaisten hoitokotien toimintaan. Yhdistys vaalii suomen kielen rikkautta ja innostaa lapsia ja nuoria satujen ja tarinoiden maailmaan.

– Meille tämä tuli täytenä yllätyksenä, mutta erittäin miellyttävänä sellaisena. Kun katsoimme palkinnosta kuultuamme, ketkä tämän ovat aiemmin saaneet, totesimme, että olemme päässeet mahtavan hyvään seuraan. Olo on nyt kuplivan onnellinen siitä, että meidät on nähty. Riemuitsemme rajusti siitä, että sanataide ja sanataidekasvatus ovat tämänvuotisen palkinnon kohteena, Riikka hymyili juhlatilaisuuden jälkeen.

0
Would love your thoughts, please comment.x
()
x