Maakuntapäivän sieniherkut sanataiteillen

Paikallinen sieniruokakulttuuri ammentaa paikallisista sienistä. Lähdemme alustavan suunnitelman mukaan sienikulttuuriretkelle Kontiolahden Jaamankankaalle Välilammin laavun ympäristöön (to 12. syyskuuta 2024 noin klo 17 – 20) ja toisella kertaa Elovaaran laavun lähellä olevalle suojelualueelle Hammaslahteen (su 15. syyskuuta 2024 noin klo 12 – 16 RETKI TÄYNNÄ!). Kohteet saattavat vielä muuttua sienisyksyn näyttäessä luontonsa.

Sienireissulle lähtevät sieniopas Topi Linjama (Sieniapaja), mestarikokki Aleksi Kärkkäinen sekä Sanaratas ry:n sanataiteen ammattilaiset.

Lyhyen yhteisen tervetulotoivotuksen, aloituksen ja opastuksen jälkeen retkeläiset keräävät sieniä laavun ympäristössä. Myöhemmin kokoonnumme laavulle ja tutkimme saalista, annamme kokille laitettavaksi ruokiin ja teemme muista sienistä sieninäyttelyn. Sieniä syödessä kuulemme uutta ja vanhaa sienirunoutta ja tarinoimme. Korit ja vatsat pulleina sekä pää täynnä sienisiä ajatuksia matkaamme koteihimme.

Sieniretken ruokalistalla on sienimuhennosta ja risottoa, joihin retkeläiset keräävät sienet. Muhennosta syödään Kärkkäisen leipoman ruisleivän päällisenä. Jälkiruuaksi on pakuriteetä ja yrttiteetä sekä mustikkapiirakkaa. Varaudumme myös siihen, että moni tahtoo juoda nokipannukahvia. Vaikka kahvi ei olekaan paikallisista raaka-aineista tehtyä, on se jo juurtunut syvälle suomalaiseen ruokailuperinteeseen.

 

 

Molemmille retkille mahtuu enimmillään viisikymmentä osallistujaa. Mukaan voi lähteä lapsia, nuoria, perheitä, aikuisia ja kaikenikäisiä, jotka pystyvät kulkemaan epätasaisessa metsämaastossa.