Talviloma Ankkalinnassa -sanataideleiri
Järjestimme talvilomaviikolla 8.–12.3. Ankkalinna-teemaisen sanataideleirin Lehmon monitoimitalolla. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Sanarattaan leirille pystyi osallistumaan myös etänä. Leiriläisiä oli yhteensä kolmetoista, joista viisi etänä. Etämahdollisuutta kehitetään jatkossa.
Leirin aluksi jokainen sai esitellä itsensä ja lempi hahmonsa Ankkalinnasta. Aku Ankan lisäksi mainintoja saivat harvinaisemmatkin henkilöt, kuten Mustakaapu ja Musta Ritari. Myös Tupu, Hupu ja Lupu olivat leiriläisten suosiossa.
Alkuviikosta kävimme läpi sarjakuvien rakennetta, sijoitimme lempihahmoja omiin tarinoihin, keksimme ankkamaisia nimiväännöksiä ja teimme karttoja Ankkalinnasta. Toimintaa rytmittivät ruokailut ja ulkoiluhetket.
Viikko jatkui oman hahmon suunnittelemisen merkeissä. Leiriläiset saivat keksiä Ankkalinnaan täysin uusia henkilöitä, jotka he sitten sijoittivat itse käsikirjoittamiinsa tarinoihin. Hahmojen ilmeiden ja tunteiden kuvaaminen sekä erilaisista kuvakulmista piirtäminen osoittautui varsin haastavaksi tehtäväksi, mutta yhdessä tekemällä sekin onnistui.
Leirin viimeisenä päivänä perjantaina pelasimme erilaisia Ankkalinna-aiheisia lautapelejä, leikimme hauskoja leikkejä ja visailimme ankkamaisten tietokilpailujen parissa.
Leirin parasta antia oli osallistujien mielestä omien hahmojen suunnittelu ja yhdessä tekeminen. Toiminnan lomassa oli välillä myös mukava pysähtyä viltille lukemaan hauskoja ja jännittäviä ankkatarinoita.