Tarinapuut-sanataideleiri ja Bremenin soittoniekat -satuleiri Nurmeksessa

Järjestimme 14. elokuuta Nurmeksen uusitulla kirjastolla kaksi leiriä. Tarinapuut-sanataideleiri oli tarkoitettu 8–12-vuotiaille ja Bremenin soittoniekat -satuleiri alle kouluikäisille. Leireillä oli yhteensä reilut kymmenen innokasta osallistujaa.

Tarinapuut-leirin aluksi kävelimme Nurmes-talon takana sijaitsevalle rannalle ihailemaan upeita maisemia. Istuimme hetkeksi haistelemaan luonnon tuoksuja, kuuntelemaan ympäristön ääniä ja seuraamaan kaikkea mitä ympärillä tapahtuu. Pysähtyminen ja luontoon keskittyminen auttoivat havaitsemaan sen, mikä usein varsinkin kiireessä jää huomaamatta.

Sillä välin soittoniekat leikkivät lorupussi-leikkiä kirjaston uusissa sisätiloissa. Loruissa esiintyi jos mitäkin otuksia mitä pienet leiriläiset mielellään matkivat sekä liikkein että äänin.

Välillä tutustuttiin ja arvailtiin mitä pehmoeläimiä löytyi kassin uumenista.

Tarinapuun leiriläiset olivat ulkosalla luonnon ympäröimänä piirtämässä omia puitaan, kunnes sateen ropina ajoi heidätkin sisätiloihin.

Soittoniekat ideoivat esityksiään Riikka-ohjaajan avustuksella.

Aikaa jäi myös pelien pelaamiseen.

Päivän päätteeksi soittoniekkojen laatimat esitykset pidettiin upeissa maisemissa, mitä muutamat vanhemmatkin olivat päässeet seuraamaan.

Iltapäivällä Tarinapuut-leirin osallistujat viimeistelivät työnsä.

Saaran taiteilema kuusipuu ja sen tarina.

Unnaliinan hunajaa tihkuva puu ja sen tarina.

0
Would love your thoughts, please comment.x
()
x